Iso Roobertinkatu 15, HELSINKI
Ma-pe 10-18 (09) 530 66150
Hoidamme kuin omaamme!
RSStwitter

PalvelutRoballa

Terveystarkastus

kuuluu rokotuksen yhteyteen. Yleistarkastukseen sisältyy

  • Sydämen- ja keuhkojenkuuntelu

  • Korvien- ja silmientarkastus

  • Hampaiden ja suuntarkastus

  • Imusolmukkeiden tunnustelu

  • Vatsaontelon tunnustelu

Palvelut Robans Vet

Mellä saat rokotukset ja mikrosirumerkinnät. sekä lemmikkieläinpassit

Rokotus

Eläinten aktiivinen immunisaatio rokotuksin aloitetaan siinä vaiheessa, kun emältä saadut vasta-aineet ovat laskeneet riittävän alas, jotta vasta-ainemuodostus ei häiriytyisi. Yleisenä ohjeena voidaan sanoa, että sopiva kissan- tai koiranpennun rokotusten aloitusikä on 3 kk. Mikäli pentu ei ole saanut ternimaitoa, sen emällä ei ole ollut voimassa olevaa rokotusta tai tautipaine on normaalia suurempi, rokotusajankohtaa voidaan aikaistaa.

Rokotus annetaan terveelle eläimelle. Kuume, eläimen yleistilaa laskevat sairaudet, tietyt lääkitykset ja esimerkiksi suuremmat leikkaukset ja toimenpiteet ovat rokotuksen este. Erityisesti pentujen kohdalla, suolistoloisten häätö hyvissä ajoin (10-14 vrk) ennen rokotusta on paikallaan, varsinkin, jos emä ei ole tiineysajan loppupuolella saanut loishäätölääkityksiä. Aikuisilla koirilla loisongelmat ovat paljon harvinaisempia ja tärkein tapa estää loisten kierto onkin hyvä ympäristöhygienia ja jätösten kerääminen. Metsästyskoirille ja ulkomailla käyville koirille loishäätö- ja rokotusohjelmat poikkeavat keskimääräisistä kotikoirien ohjeista. Jalostuskissojen ja näyttelyissä käyvien kissojen rokotusohjelmat suunnitellaan tapauskohtaisesti.

Koiranrokotus

Koiranpentu saa normaalisti 12 viikon iässä ensimmäisen rokotuksensa 3/4-rokotteella (parvo, penikkatauti, tarttuva maksatulehdus ja kennelyskä). 16 viikon iässä tämä rokote tehostetaan. Pennulle annetaan vesikauhu- eli rabiesrokote mieluummin eri käynnillä, n. 3 viikkoa 3/4-rokotteen tehosteesta. Yhden vuoden iässä annetaan seuraavat tehosterokotteet. Koiran rokotukset jatkossa: kennelyskärokotus uusitaan vuosittain, parvo-, penikkatauti- ja maksatulehdusrokotteet 3 vuoden välein. Rabiesrokotus annetaan kahden vuoden välein. Matkustaville koirille suosittelemme leptospiroosirokotusta, ensin kaksi perusrokotusta 2-4 viikon välein, jatkossa vuosittain.

Kissanrokotus

Kissanpennun rokotukset aloitetaan normaalitilanteessa 12 viikon iässä kuten koiranpennunkin. Kissan elintavat vaikuttavat rokotusohjelman valintaan. Kaikille kissoille suositellaan kuitenkin kissaruttorokotusta ja ulkona liikkuville lisäksi raivotauti- eli rabiesrokotetta. Rabiesrokotus on ulkomailla käyville eläimille pakollinen. Muut kissan rokotukset;kissa on mahdollista rokottaa myös tiettyjä virusten aiheuttamia hengitystietulehduksia, leukoosia, ja klamydiaa vastaan.

Fretti

Fretti on herkkä penikkatautivirukselle ja se voidaan rokottaa minkeille tarkoitetulla rokotteella. Rokotusten aloitusikä on 10-14 viikkoa, jonka jälkeen rokotus uusitaan vuosittain. Mikäli pentu ei ole saanut emältä vasta-ainesuojaa, rokotukset aloitetaan jo 8-9 viikon iässä. Fretit voidaan tarvittaessa rokottaa myös raivotautia vastaan. Frettirokotteita emme pidä varastossa, mutta saamme viikon varoituksella tilattua.

Minisika

Minisika voidaan rokottaa sikaruusua vastaan. Ensimmäinen rokotus annetaan 8-12 viikon iässä, tehoste noin kolmen viikon kuluttua. Jatkorokotukset tapahtuvat puolen vuoden – vuoden välein. Sikarokotteita emme pidä varastossa, mutta saamme viikon varoituksella tilattua.

Virbac Junior Dog

Lorem Ipsum has been the industry's standard dummy text ever since thes, when an unknown printer.Simply dummy text.

24 €